Ihan unohdin viime postauksessa kertoa pääasiasta, elikkäs torstain (22.9.) nuorten showtanssitunnista! Oli niin paljon muuta asiaa että se näköjään sitten jäi toissijaiseksi :D Mutta tosiaan mukavasti riitti nuoria tanssijanalkuja torstain tunnillekin, laskettiin Annin kanssa että vajaa parikymmentä oli kyseisellä tunnilla. Vihossa oli yht. 19 nimeä, mutta siinä vilskeessä ja kiireessä mahdollisesti joku saattoi unohtaa kirjottaa, katson ens kerralla tarkemmin paljonko oli yhteensä.
Torstaina olin itse tosiaan Kokkolassa Satakieliseminaarissa koko aamupäivän lapsia ammaamassa, ja sieltä sitten ajoin puolessa tunnissa (vajaa 50km:n matkan) takaisin Kaustiselle,nappasin Annin kyytille ja siitä mentiin suoraan tanssitunnille. Oltiin Annin kanssa tasalta paikalla, ja tanssisali olikin jo täpösen täynnä meidän tullessa paikalle...meinas siinä vähän paniikki iskeä kun ei yhtään ehditty lämmitellä tai muuta, ennen nuorten tuloa paikalle!
Aloitettiin taas menemällä rinkiin (kuten jo tiistaina teimme nuorempien kanssa), käytiin siinä vähän läpi nimiä, porukan tanssitaustaa, halua esiintymiseen ja muutenkin nuorten yleistä fiilistä. Pikkuhiljaa sitten alettiin lämmittelemään Eddy Watan-I Like the Way -biisin tahtiin, jonka jälkeen harjoiteltiin kohta kohdalta Bumpy Ride:n koreografiaa. Ja yllättävän pitkälle päästiinkin! Nuoret oppi nopeaa, ja eikä aikaakaan kun oltiinkin jo käyty kertosäe kokonaan :) Kyllä tuosta hyvä tulee! Koreografiaa suunnitellessa mietittiin useampaan otteeseen "kollegani" kanssa, että ovatkohan nuo nyt liika vaikeita liikkeitä tuon ikäisille, mutta nyt alkaa tulla pienehkö paniikki sen suhteen,jospa ovatkin liika helppoja! Mutta eipä sitä yhden tunnin perusteella osaa tuollaista varmalla sanoa, katsoo vähän eteenpäin miten ryhmät koreografiansa oppivat :) Innolla odotellaan Annin kanssa huomista 10-13 vuotiaitten tanssituntia, saas nähdä kuinka moni tulee paikalle!
terkuin Salla