Leiri starttasi perjantaina iltapäivästä klo.16.00. Oltiin Annin kanssa menty jo tunteja aiemmin valmistelemaan, jotta saataisiin mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti aloitettua leiri sitten lasten tullessa. Pussitettiin kioskiin tulevia herkkuja, raahattiin patjat nukkumistilaan, valmisteltiin iltapalat ja siinä samalla ehdittiin väsätä myös sunnuntain tanssitapahtuman aikataulut ja ns. "pukukoodit" esityksiin.
Itse leirin aloitimme olemalla leiriläisiä vastassa urhiksen yläaulassa. Ensimmäiset saapuivat jo hyvissä ajoin, jotka sitten ohjasimme tatamille petipaikkoja laittamaan ja muita leiriläisiä odottelemaan. Kun kaikki olivat saapuneet, aloitimme tutustumisen nimikierroksella ja muutamalla tutustumisleikillä salissa. Oli mukava nähdä, miten nopeasti tämän ikäiset lapset alkavat hieroa tuttavuutta toistensa kanssa, ja miten estottomasti kaikki toiminta tapahtuu, vaikka tilassa olisi kymmenen muuta leiriläistä, jotka tapasit ensikertaa vasta viisi minuuttia sitten!
Tutustumisleikkien ja lämmittelyjen jälkeen siirryimme Kaustislaisille tuttuun ja turvalliseen peilisaliin, jossa sitten aloitimme varsinaisen leirikoreografian harjoittelun. Ja mikäs se biisi olikaan hmmm ;)
klikkaa tästä!
Vitsit että rakastan VIELÄKIN tätä biisiä :D
Saatiin taas kerran todeta, että tämän ikäiset lapset on hirmu nopeita oppimaan ja sisäistämään juttuja; päästiin näiden kahden ensimmäisen tanssitunnin sisällä käytyä koko koreografia useamman kerran läpi niin, että lauantaille opeteltavaksi/kerrattavaksi jäi vain muutama hyppy ja kärrynpyörä - jos niitäkään.
Kyseinen koreografia oli tälläkertaa kunnon showtanssia isolla S:llä; hyppyjä, kärrynpyöriä, liikkuvuutta ja energiaa. Jos yksi sana pitäisi valita kuvaamaan tätä koreografiaa, saattaisi se tosiaan olla tuo "energinen". Takuulla ei ollut ketään, joka ei olisi kertaakaan sitä tanssiessa hymyillyt; niin tarttuva on melodia ja choreo muutenkin niin hyväntuulinen!
Loppuillasta katsottiin vielä elokuva Step Up Revolution, tanssiteeman mukaisesti, sekä pelailtiin, juteltiin ja herkuteltiin. Pitkän ja toimintarikkaan päivän jälkeen oli ihana lässähtää omalle pedille ja alkaa nukkumaan...Mutta sen unen saaminen ei sitten ollutkaan niin helppoa, kiitos tatamin "liikkeestä aktivoituvien valojen", jotka räpsähtivät päälle aina kun joku vähän käänsi kylkeä tai edes yskäisi! Omalta osalta koko yö meni valvoessa, lukuunottamatta paria puolentunnin torkkumista...Tarvitseeko edes mainita, että lauantaina väsytti :)
"Ja mitä olisi leiri ilman leirikastetta!" Kello kahden aikaan yöllä nousimme Annin ja K-L:n kanssa ylös, taputimme käsiä yhteen ja käskimme kaikkia nousemaan. Osahan arvasikin jo tuossa vaiheessa mistä oli kyse, jotkut taas olivat olleet jo tovin unten mailla - raakaa touhua ;) Kerrottakoot nyt sen verran, että leirikaste sisälsi sokkoilua, konttailua esteiden alitse, epämiellyttäviä ääniä ja tuntoja, sekä vedessä lilluvia vaahtokarkkeja. Varmasti ikimuistoinen kokemus jokaiselle!
Lauantai valkeni kauniina päivänä, joten aamurutiinien ja hetken hereilläolon jälkeen lähdettiin aika nopeasti pihalle ulkoilemaan. Kiersimme lenkin urheilutalon maastossa, pelasimme muutamat juoksuleikit ja kisasimme vauhdikkaan viesti-ottelun, energinen ja liikunnallinen aloitus päivälle!
Loppuosa iltapäivästä kuluikin sisällä koreografiaa hioen, ihmispyramideja tehden ja yhdessä aikaa viettäen. Kävimme yhdessä läpi sunnuntain aikataulut ja esiintymisvaatteet, ja preppasimme tytyjä koitokseen. Pientä jännitystä sunnuntaita koskien oli havaittavissa, mutta iloisin mielin sitä jäätiin odottelemaan. Leiri päättyi klo.15.00, ja leiriläiset lähtivät kohti kotejaan tanssileiri diplomit käsissään. Sen verran hyvää palautetta saimme niin lapsilta kuin vanhemmilta, että ties vaikka samanlainen leiri toteutuu myös syksyllä/talvella! :)
Tulipa tiivistä ja vaikeasti luettavaa tekstiä, ehkäpä siitä jotain selvää saa! Josko Anni palaisi seuraavan kerran muistelemaan sitä sunnuntain tanssitapahtumaa ehtiessään?! :)
Kuulumisiin
Salla