Hei vaan kaikille! Aikaa on kulunu rutkasti ja mun viime päivityksestä onkin jo aikaa. Ensi viikolla koittava esitys on vieny niin paljon vapaa-aikaa, can't wait!
Nyt kuitenkin itse asiaan eli tanssitapahtumaan! Päivä oli luonnollisesti täynnä jännitystä, aikaisia valmisteluja, pieniä mutta voitettuja vastoinkäymisiä ja ennen kaikkea tanssin iloa :) Ennen itse tapahtumaa aikaa kului niin pullakahvien valmisteluun, ehostukseen kuin viime hetken preppaukseen ja kenraaliin. Juuri ennen kenraalia äänentoisto ei pelannut, mutta onneksi vika (josta en oo vieläkän täysin varma, mistä oli oikeasti kyse, nm. painan kaikkia nappeja ja räplään jokaista johtoa, jotta musiikki kuuluisi) löytyi suht nopeasti ja ainakin suurin osa biiseistä saatiin käytyä läpi.
Esitysten alkaessa katsomo oli täynnä ja paikalla oli vanhoja tuttuja, sekä uusia kasvoja :) Esityksille asetettu aikataulu oli tiukka ja mulla ja Sallalla oli tekeminen, jotta ehdittiin hoitaa esiintyjät lavalle (tietyissä kohdissa itsemmekin), musiikki soimaan ja uutta biisiä lataamaan jomman kumman iphonesta :D Aika sählinkiä, mutta kaikki kuitenkin sujui suunnitelmien mukaan ja tapahtuma saatiin nätisti purkkiin nisukaffeja myöten!
Me ohjaajat saadaan olla taas tosi ylpeitä meidän tanssijoista. Tanssit meni niin putkeen ja onnistumisen kokemuksia tuli saatua :) Ootte ihania!
Seuraavaksi kuvien pariin! :) Kuvien laatu ei ole kovinkaan kehuttava, sillä ne on napattu printscreeninä videopätkistä.
Kaustisen ja Vetelin juniorit: Justin Bieber - Boyfriend
Kaustisen minit: Jennifer Lopéz - Going In
Osa Kaustisen nuorista: Anna Puu - Sinä olet minä
Osa Kaustisen junioreista: Nicki Minaj - Superbass
Kaustisen nuoret: Wiley - Wiseman And His Words
(Antti Lähdesmäen koreografia)
Anni ja Emmi: Christina Aguilera - Ain't No Other Man
|
( Hiukset näyttää siltä, kuin ne olis törkeän pörrössä :'D ) |
Johanna: Tarkan - Kiss Kiss
Salla ja Riikka: Macklemore & Ryan Lewis - Thrift Shop
Kaustisen ja Vetelin juniorit: Lady Gaga - Judas
Riikka: Alexandre Desplant - The Meadow
Osa Kaustisen nuorista: Rihanna - Talk That Talk
Osa Kaustisen nuorista: The Pussycat Dolls - When I Grow Up
Tanssileiriläiset ja ohjaajat: Michael Buble - Beautiful Day
Kaustisen ja Vetelin showtanssijat: Beyoncé - Let's Move!
Lopuksi vielä kaikki tanssijat:
OHJAAJAT ANNI JA SALLA KIITTÄVÄT KAIKKIA KAUSTISEN JA VETELIN SHOWTANSSIJOITA KULUNEESTA KAUDESTA :)
Kesäterkuin Anni