Pukuhuoneen tunnelmia |
Ohjaajat Salla ja Anni |
KaTa:junorit tanssimassa Nicki Minajin Super Bassia |
Viime hetken preppaus ennen esitystä |
KaTa:nuoret tanssimassa Mohombin Bumby Ridea |
Siinä siis muutamia otoksia, toivon mukaan näistä ei nyt kukaan loukkaannu / surustu!
Ollaan Sallan kanssa käyty viime päivinä suhteellisen ahkeraan urheilutalolla suunnittelemassa uusia koreografioita. Jotain on jo saatu valmiiksi ja ollaan päästy lyömään lukkoon jo muutama esitysbiisi. Juniorit ja nuoret tanssivat yhteisenä biisinä Jennifer Lopezin I'm Into You:n. Nuorten omaa koreografiaa tahdittaa The Pussycat Dollsin When I Grow Up. Junioreiden omaa biisiä ei olla ihan vielä päätetty, saa siis nähdä mitä tulee :) I'm Into You:n koreografia on jo valmis ja When I Grow Up kaipaa vaan pientä viimeistelyä. Ollaan me vaan oltu aika reippaita! Tällä viikolla käydään vielä varmaan ainakin kerran urhiksella harkoissa. Ensi viikolla lähdetään Sallan, siskoni Emmin ja meidän miehien kanssa Rukalle nauttimaan kelkkailusta, laskettelusta ja lomasta! Lomamme jälkeen meillä on vielä viikko aikaa treenata urhiksella ennen kuin tunnit aloittaa. Can't wait!
- Anni