"Every change starts in a small step"

Terkkuja Helsingin kalliosta. Täällä istun koneen ääressä siskoni asunnolla, smoothieta hörppien ja pimeää iltaa fiilistellen. Tämän päivän treenit Helsingin tanssiopistolla Etnofitnesillä olivat jotain niin väsyttävää, että nyt eivät silmät meinaa millään pysyä auki. Jos en asiasta vielä täällä blogin puolella ole maininnut, niin kerrottakoot, että opiskelen parhaillaan (siis lapsi ja perhetyön ohella) tanssi -ja liikunnanohjaajan ammattia. Pitkä treeniviikonloppu koulun ja tanssituntien päälle kerran kuussa on aina kunnon loppurutistus kuukaudelle - Siltä tuntuu nytkin. Äsken kun kiipesin raput ylös tänne kämpille, havahduin puolessa välissä armottomaan reisijomotukseen - päivän reisijumppa on siis varmasti mennyt perille! Saas nähdä mistä fiiliksistä sitä huomenna herätään...

Jotenkin kaiken stressin ja väsymyksen keskellä, -mitä tähän syksyyn on todella mahtunut- jaksan jotenkin niin hirveästi innostua kaikesta siitä materiaalinpaljoudesta ja opista mitä tuolla Etnofitnesillä saamme. Tämän päivän yhdeksäntuntiset harkat sisälsivät toimintaa laidasta laitaan; oli jambailaa, reggaetonia, salsaa, dancehall:a, omien koreografioiden työstämistä, punttijumppaa, venyttelyjä, kotitehtävien purkua (joka tällä kertaa oli oman aerobic- sarjan opettamista ulkopuoliselle ryhmälle, sekä muiden ohjaajien tarkkailutehtäviä) jne. Ei siis ihmekään, että olo on jo hieman tööt. Vaikka tuntuu, että koko syksy ja alkutalvi kuluu omalla kohdalla työn, tanssin, koulun ja kouluttautumisen merkeissä, jaksan olla toiveikas. Niinkuin tuossa Annin edellistä postausta lueskellessa huomasin, että oltiin taas ajateltu yllättäen samaa asiaa. Eli jos ja kun teet jotain unelmasi eteen ja jatkat yrittämistä, niin se vielä joskus "kantaa hedelmää". Määkin mietin vaan tauokoamatta tulevaa vuotta, kun saan oikeasti sen ammatin, josta muistan jo yläasteaikoina unelmoinneeni. Vaikka musta ei ikinä täyspäiväisesti tanssin/liikunnan-alalla työskentelevää ihmistä tulisikaan, on niin mieletöntä ajatella, että kuitenkin jonkinlainen välietappi on saavutettu. Siitä on hyvä lähteä :)

Omien kuulumisteni lisäksi ajattelin tulla kertomaan myös oman visioni tilanteesta, jossa nyt mennään tanssiryhmiemme kanssa. Anni jo kertoilikin junnujen ja nuorten kuulumisista; pitkälle ollaan jo pötkitty muutamassa hassussa viikossa, mutta paljon on vielä treenattavaa. Eikä ihme, sillä molemmilla ryhmillä taitaa olla tähän mennessä haastavimmat koreografiat parhaillaan työnalla. Näin ainakin junioreilla, sillä nykytanssia ei olla heidän kanssaan kokeiltu tätä syksyä ennen ollenkaan. Hyvin on kuitenkin sujunut, ja luulen, että ainakin osa porukasta on löytänyt juurikin tästä "genrestä" sen itselleen omimman :)

Kyseinen nykytanssikoreografia on siskoni Riikan kanssa tehty, meidän ensimmäinen yhteinen koreografia ikinä. Tässä linkki videoon, josta haimme ja saimme paljon inspiraatiota ja ideoita kyseiseen koreografiaan; sia-breathe me Koreografian loppuosaa jouduimme Annin kanssa nyt myöhemmin muuttamaan, sillä en millään saanut saanut päähäni viime vuonna väsätyn choreon loppuosaa. Kaipa siitä videomateriaalia olisi jossain ollut, mutta enpä sitten kaikessa kiireessä ehtinyt sitä etsiskelemään. Mutta hyvää matskua saatiin väsättyä! Junnuille on luvassa pientä ylläriä loppuosaa koskien, ei ole mitään peruskauraa tällä kertaa ;)

Syksyllä aloitin uutena toisena ohjaajana Minien 7-9v. ryhmässä, kun Maura jätti tehtävänsä opiskelujensa vuoksi. Riikka kuitenkin on jatkanut tuttuna toisena ohjaajana, ja mikä olisikaan helpompaa kuin siskon kanssa ohjaaminen! (Vaikka kyllä niitäkin päiviä on, että kuka vaan muu passaisi paremmin ;)) Minien kanssa olemme ahkeraan harjoitelleet Robinin Boom Kah -biisiin tehtyä koreografiaa. Itse olen henkilökohtaisesti ihan turtunut kyseiseen kappaleeseen, mutta koska opeteltavaa vielä on, pitää pysyä lujana... Tämä choreo esitetään yhdessä Junioreiden kanssa niin, että Minit tanssivat kappaleesta yksin A-osan ja kertosäkeet, Juniorit C-osan eli ns. "hiphop osuuden", sekä molemmat yhdessä viimeisen kertosäkeen. Saas nähdä miten toteutuu lavalla käytännössä, kun Minien ryhmäläisiä on 18 ja Junioreita se viitisentoista...

Nyt alkaa väsymys painaa silmissä jo sen verran, että parempi painua pehkuihin. Onneksi huomenna kelloja siirretään aamulla tunti taaksepäin; se tietää tunnin lisää nukkumisaikaa tällekin tytylle, jee! :))

Terkuin, Salla